Writing good copy is as much writing as it is erasing.

The why : Time is money and attention is expensive. If your text babbles on and on, you’ll lose both. Conciseness is also aesthetic, and short lines pack a punch.

The how : Know what you’re writing about, write it – then delete most of it. Do your research, stick to the facts, and concentrate on the flow.

In this time of excess info, businesses (and consumers) are left struggling for space. If you find some, please don’t be a waste of it.

Advertisements

Well of course you will not get too far on any road with only 5 steps. But a star is a start.

1. Know your goal/direction
Ok, so you want to create something, surely you know what you are creating it FOR.

2. Support your memory
Write/draw/record all ideas and thoughts on your way to creative mastery. You can use the freed brain capacity for thinking the unthought. Invest in pencils, notebooks, software, recorders etc.

3. Move, take breaks & sleep
When you are aiming for breakthroughs, remember to listen to your body. Nothing activates brains like a long walk or 8 hours of sleep.

4. Jam with others
Ideas need air, so let them out for a spin from time to time. Most of the time your ideas come back all grown up and ready for final tweaks.

5. Iterate
Even if it’s inked, it doesn’t mean you’re there yet, there’s always room on the next page. Submit your darlings to change, double check your goals, read through your notes, sleep on it, and expose your creation to wider critique.

Follow these easy steps and you’ll be writing haiku in no time.

In the first assignment (and the last blog post I published) of my Master’s studies I wrote ‘Quit the bullshit’ as one of the marketing trends of 2014. According to my unscientific observations, in the past two years the marketing narrative has slowly been shifting towards quality over quantity. Marketers are beginning to understand data, copywriting seems to be valued again, and creating a new campaign site is no longer a go-to answer to every brief.

The only thing that continues to cause empty buzz is the constant stream of new social media services, but it feels like proper agencies don’t jump on the bandwagon quite so easily anymore. Marketing should be about the content, the message, but not the media. People use social media for reciprocity, self-efficacy, and quick dopamine rushes. Whatever your brand does, it’s interrupting the viewer, so make sure the content is worth it.

I tip my hat to Valio for their quality and consistency. The ad below is already ancient but oh well.

PS. My Master’s studies distracted me from writing the blog for a whopping 1,5 years. Apologies for that.

Started my master’s studies, this was the first assignment.Top 5 media trends

Free to play- ja mobiilipelien viime aikoina kasaama, alati kasvava taalerivuori on houkutellut esiin analyytikoiden, konsulttien ja oman elämänsä asiantuntijoiden limaisen armeijan. Ehdotan pikaisia suojelutoimenpiteitä kulttuurihistoriallisesti tärkeille pelisarjoille ennen kuin on liian myöhäistä.

Sanomattakin on selvää, että Angry Birdsin ja Clas of Clansin menestys on monistettavissa läpi koko pelikentän. Ei muuta kuin ansaintalogiikka.xls auki, ctrl+a ja vanha kunnon copy-paste käyttöön. Jos pokka riittää, voi maksumuurin taakse viedä myös pelimekaanisesti tärkeitä ominaisuuksia ja kas, rahavirrat sen kuin voimistuvat. Miksi kassakoneet eivät sitten laula ympäri maailmaa disruptiosta innoissaan olevissa pelitaloissa?

Ehkä jossain on vielä jotain järkeä?

Mutta onneksi ei sentään Electronic Artsin palkkalistoilla, EA nimittäin ystävällisesti demonstroi mitä tapahtuu, kun laskimet määrittävät taidetta. Yhtälön piti olla vedenpitävä: otetaan suosittu pelisarja, esimerkiksi Dungeon Keeper, tehdään siitä ilmainen uusintaversio ja lisätään pari vapaaehtoista maksukikkaretta mukaan. Mikä voisi mennä vikaan? No ihan kaikki. Kaikki. Huhhuh.

Missä EA, siellä myös Microsoft, joka lisäsi mikromaksuja täysihintaiseen Forza 5 -autopeliin. Luit oikein, maksat ensin suu messingillä 69,90 odotetusta autopelistä, vain huomataksesi, että simulaatio onkin autokaupasta eikä ajamisesta. Jos uusi Dungeon Keeper on pay2play free2playn sijaan, niin Forza on sitten varmaan pay2free2play2pay. Sanottakoon se Microsoftin ja pelinkehittäjä Turn 10:n puolesta kuitenkin, että heidän selityksissään on edes jotain yritystä.

Minua surettaa rakasta harrastustani piinaava kapitalismipeikko. Pelintekijöiden työtä tahrataan ylimääräisillä hintalapuilla ja psykologien juonimilla addiktointimenetelmillä. Suunnittelupöydällä eivät ole enää uusien maailmojen kartat ja vieraiden rotujen diplomatiasuhteet, vaan ansaintalogiikka.xls. Pelaajat totta kai äänestävät lompakoillaan, mutta kuinka paljon lupaavia pelejä ehditään pilata ennen kuin realiteetit saavuttavat sikariportaan?

Onneksi liioittelen pelien ahdinkoa minkä kerkeän  peleillä on loistava tulevaisuus ahneista pelinpilaajista huolimatta. Uudet tuulet ovat puhaltaneet indie-pelit ennennäkemättömään kukoistukseen ja Kickstarter tarjoaa varteenotettavan rahoitusmahdollisuuden isojen julkaisijoiden ylenkatsomille projekteille. Mutta silti… pitäkää limaiset näppinne erossa hienoista pelisarjoista!

PS. Tässä esimerkkejä reiluista ja tuottoisista free2play-peleistä: Dota 2, Path of Exile ja Clash of Clans. Erityinen hatunnosto myös Nintendolle, joka ei edes nykyisessä kuopassaan suostu tinkimään periaatteistaan, vaan haluaa edelleenkin tarjota faneilleen vain ja ainoastaan sataprosenttista Nintendo-laatua.

Kivijalka 2.0

10.2.2014

Viime viikolla julkaistiin Digibarometri 2014. Yllätykseni oli suuri, kun digi-ihmisten tavanomainen selkään taputtelu loisti Musiikkitalon tilaisuudessa poissaolollaan ja pääosassa oli laadukas keskustelu. Yleisökin osallistui! Suomessa!

Digibarometri 2014:n viesti oli selkeä. Suomella menee hyvin, mutta voisi mennä paljon paremminkin. Ja jos kehitys junnaa paikallaan, saattaa kohta mennä kertaluokkaa huonommin. Käsi ylös kaikki yllättyneet.

Onnistunut seminaari herätti useita ajatuksia, mutta eräs sivujuonne olisi ansainnut enemmän huomiota. SOK:n markkinointijohtaja Veli-Pekka Ääri toi sivulauseessa esille yhden IBM:n tuoreista tulevaisuuden visioista: lokaali ostaminen voittaa verkkokaupan. Auditorion ollessa täynnä verkkokaupan ja kivijalan asiantuntijoita olisi ollut mielenkiintoista kuulla kuinka IBM:n ennustus voisi toteutua, vai onko sillä mahdollisuuksia toteutua lainkaan.

Kivijalan voittamisella IBM ei toki tarkoita verkkokaupan häviämistä, vaan sen liittymistä symbioosiin kivijalan kanssa. Verkkokauppa ei siis uhkakuvista huolimatta tule hävittämään perinteistä kauppaa, vaan uudet palvelumallit ja ansaintalogiikat kurovat umpeen kahden kaupan välisen kuilun. Kaksi kauppatapaa elävät tulevaisuudessa saumattomassa yhteistyössä kivijalan pitäessä yllä analogisen maailman brändi-identiteettiä sekä palvelukokemusta, ja verkkokaupan palvellessa asiakasta kaikkialla 24/7.

Itse toteutin ennustusta heti seuraavana päivänä selatessani Levykauppa X:n verkkokaupassa Kallion myymälän hyllyssä olevia vinyylejä. Bongasin muutaman mielenkiintoisen, jonka jälkeen menin kivijalkaan hakemaan näppituntumaa. Kasasin siis käytännössä ostoskorin verkossa ja menin sitten tekemään lopullista päätöstä myymälään. Keksin käyttäytymisestäni heti ainakin kolme selvää etua kuluttajalle:

  • Sano ei ei-oolle! Katsomalla hyllysaldot etukäteen saa selville löytyykö kaupasta kiinnostavia tuotteita.
  • Näppituntuma on paras tuntuma! Tuotteiden hiplaus on kivaa ja hyvä kauppakokemus voi olla lähes yhtä tärkeä osa ostosta kuin itse tuote.
  • Piut paut postimaksuille! Säästät selvää rahaa kantamalla ostoksesi itse kotiin. Lisäksi saat raitista ilmaa!

Tähän yhtälöön kun lisää tulevaisuuden herkut augmentoidusta todellisuudesta personoituun kauppakokemukseen, niin avot! Tarina on tietenkin toinen, mikäli sattuu asumaan jossain peräkylässä, missä viimeiset kivijalat ovat pizzeria ja hautaustoimisto. Kaikille muille suosittelen lämpimästi varaamaan lippuja kivijalan renessanssiin!

Uusi alku

6.2.2014

On tullut aika uudelleen aktivoida nyt noin vuoden hiljaiseloa viettänyt blogini. Sapattivuosi kirjoittamisesta oli virkistävä, mutta ammatillisen uskottavuuteni (hah) säilyttämiseksi minun lienee parasta palata näppäimistön ääreen.

Ei uutta alkua ilman uusia kujeita, tarkkaavaisimmat nimittäin ehkä huomasivatkin, että kirjoituskieleni on vaihtunut suomeen. Syynä on se, että tekstin tuottaminen suomeksi ei ole niin työlästä kuin englanniksi. Haluan myös vaihtelun vuoksi käyttää äidinkieltäni.

Asiaan. Julistan digiseikkailublogini siis jälleen aktiiviseksi, ja juhlistan tätä loogisesti listaamalla viisi asiaa, joissa analoginen voittaa digitaalisen.

1. Printti-Hesaria on mukavampi lukea kuin iPad- tai verkkolehteä.

2. Vinyylilevyllä on sielu, MP3-tiedostossa on korkeintaan virus.

3. Kirja tuoksuu seikkailulta, täppärit eivät (oletettavasti/toivottavasti) miltään.

4. Ulkomainonta elävöittää kaupunkikuvaa, display-mainonta verkossa taas on lähinnä surullista.

5. Kynän rapinaa paperilla voisi kuunnella rentoutumismielessä levyltä, mutta täppäreiden kirjoitusääni *thud-thud-thud* alkaa nopeasti jurppia.

Siinä se, ensi kerralla jokin oikea kirjoitus.

In the recent decades TV has ruled the living room with absolute power. The reign has been so forceful it has been deemed normal to keep the TV on even if we don’t watch it. The static background buzzing of a TV set is the de facto creator of the urban apartment ambience. We are comforted by the long-running family sitcoms in our hectic and laughless lives. We can’t turn it off because we might miss something. We are slaves.

However, even the most powerful reigns are always a regicide away from ending. And TV in its traditional sense is dying, at least in my house. Usually I avoid handing out death sentences but with TV I have to make an exception. The death growl in my living room is so loud it echoes around the whole apartment.

I too am/was a part of the slave caste of the TV era. I wrapped myself in the warm and fuzzy background noise when I was cooking, cleaning or even reading a book. I surfed the channels frantically in search of something worth my time, usually ending up watching some random program just for the sake of it.

Then came reality TV. The first season of BB, Survivor and other flagships were ok, but as the trend progressed I started to pull away. I used to relax watching mind-numbing soap operas and small game shows. Although I always felt a little shared sense of shame it was ok because all in all it was harmless fun. Then suddenly my TV was filled with all manner of “reality” filth the channels dared air in their desperate race for ratings. I was appalled.

I continued to follow the renaissance of TV series with some level of enthusiasm, but my relationship with the king of medias was changing. As soon as the one show that I wanted to watch ended, I had to turn off the TV. I wanted nothing to do with the reality garbage.

Then came Blu-ray and quality series in HD were liberated from under the yoke of TV, given that I had the patience to wait for the release of course. I usually could not wait and was so still forced to suffer regular TV.

Then came streaming. Then came the kingslayer.

Suddenly I was no longer bound by airing times, commercial breaks or reality show half-wits. I could watch anything, anytime and almost anywhere with any device I wanted. Why should I channel surf anymore when I can just decide what to watch and watch it instantly. When previously families gathered around the TV, the content is now following us anywhere we go. I have more “TV content” to consume than ever before, but because I don’t need traditional channels anymore for the first time in my life I can picture my living room TV-free.

TV no longer rules me. The reign has ended and the successor to the throne is me, the viewer.

P.S. As for the comforting background noise, I use this new thing called a radio. It’s really great, you should definitely check it out.

Print newspapers are disappearing left and right. Business models are being revamped for the digital era. Digihipsters and change addicts are hailing the death of print.

Why?

What is the reason behind the long decline of print subscriptions? The internet, of course, but why?

I understand the multimedia possibilities internet publications have. Videos, slide shows and interactive content could offer much additional value for articles. The volume of information is on a different planet compared to print, you can basically carry a whole library with you if you have a proper device. To maximize the value for time used reading, the last few years have seen a wave of start ups creating different applications for perfecting content flow according to your preferences.

But in my opinion digital is nowhere near print yet when it comes to reading. I hereby present my case:

HS print vs HS iPad
HS print vs HS iPad

I opted to subscribe to print Helsingin Sanomat after reading the iPad version for a year, because I noticed that I only read the headlines. My reading habits deteriorated because the reading experience so poor on the small screen.

No matter how fancy the effects are (Edge), or how nice the layout is (Polygon), print is superior for pure reading. Reading from 24″ screen is awkward and too straining to be enjoyed for longer periods of time. And look at the picture again, how can you offer anything resembling a good reading experience on a frame as small as that?

I’m somewhat taken aback by the way people trash print. How do you read newspapers for example on a tablet? By meticulously reading every article, or by reading the headlines only? I like to skim through, glance left and right, skip some articles and come back to them shortly after. I find this extremely difficult to do with the tablet UI’s of today.

Moping aside, I of course also enjoy my daily dosage of digital magazines and newspapers, but please, there’s still plenty of room and reason for print to exist.

The internet is a seemingly endless ocean of information. As more and more people gain access to the World Wide Web, the data streams will only get exponentially bigger. 10 years ago the web was unbelievably big; today the amount of data is simply mind-numbing. The future holds practically infinite number of ones and zeros. Everything we have ever thought of, every single thing one could hope to learn is or will be available online. The sheer volume of data basically makes the internet as human as we are.

The first thing to remember when searching for digital knowledge is that what you find is probably incorrect. This in fact should be thought in elementary schools during media criticism class… which doesn’t exist but really should. Again: everything you read online is, if not blatantly incorrect, at least half-true. This should be everyone’s starting point. I know this might seem cynical, but… well it is. However, it’s the only approach that has forced me to verify what I’ve read. Too often I find myself getting excited over some new piece of knowledge only to find it incorrect after a short checkup.

One might think anonymity is a problem; that we can’t verify the credentials of the author. Or think that there’s just too much data to sort out the good stuff. No. The problem is us, the consumers and creators of information.

We are a sad cherry picking and circle-jerking lot that needs to learn to fight through preconceptions and prejudices. We are the ones that sneer condescendingly at social media memes and trends, just to take part in them the next minute (ironically of course). We need to learn to think for ourselves and create methods of digital learning. We need to realize that we are the ones in the way of our digital knowledge.

Despite (or because) of the huge possibilities of learning online, we tend to seek the company of the like-minded. This is normal from offline-life, but the scale of effects is different in the Internet. These gatherings quickly degenerate from discussion to circle-jerking festivities. Then the merry bandwagon often digs in to savor its superiority and cuddle with its self-proclaimed righteousness. Pity on those who dare to speak against the consensus, the digital wolfpack will tear them apart.

Most of the online discussion is heavily polarized. The difficulty of written discourse often leads to generalizing points and cherry picking information. Different online forums are too often deeply divided between black and white. Truth has already been decided by the loud majority, and real discussion is impossible in the cacophony of the consensus. From time to time the black and white bandwagons collide and only on the far extremities of the battlefield real discourse might happen between the two sides. There’s our hope.

Leave the bandwagon if your on one. Keep your poise if you encounter one. Embrace different opinions and good ol’ discussion. Find the middle ground with civilized manners. The more we web dwellers demand from ourselves when on the quest for knowledge, the easier the knowledge will come to us. We need to step outside our comfort zones and leave our foxholes. We need to learn to ask AND answer questions. We need to be critical, but also argue our criticism. We need to look beyond the subject line and relinquish our retorts. We need to work for our knowledge.

It wouldn’t be a quest if it didn’t involve trials and tribulations.